J. M. Coetzeen Kesä leikittelee kertojarakenteilla niin, että lukija oikein säpsähtelee lukiessaan. Kuka nyt on äänessä? Ai niin, itsehän se on tämän kaiken kirjoittanut!
Teos koostuu aineistosta, jota Coetzeen (fiktiivinen) elämäkerran kirjoittaja on koonnut teostaan varten. Muistiinpanoja, haastatteluja, haastattelujen korjauksia. Lopputulos on kuva aika ikävästä ihmisestä, ihmisestä joka on loppujen lopuksi aina sivullinen, ei kenellekään kovin tärkeä. Aika rehellinen kuva siis. Kukapa meistä olisi tärkeä? Ei kukaan.
Välillä minua alkoi ärsyttää. Monimutkainen kertojarakenne tuntuu vain tekosyyltä piehtaroida itseivassa. Kukaan ei tietenkään lukisi tätä minä-muodossa: "mää oon niin surkia, kukkaa ei tykkää musta, mullonnii harvat karvakki". Sitten kun annetaan ääni vanhoille heiloille ja sukulaisille, niin johan tulee haukkuja. Sangen luettavia sellaisia.
Sillä hyvä kirjahan tämä on. Mitä muuta nobelistilta voisi odottaa. Alkaa harmittaa, ettei ole lukenut Coetzeeta aiemmin. Onneksi on kirjasto!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti