Aloitan tämän blogin, koska luin kaksi kirjaa.
Heli Hulmin Saattaen vaihdettava innostaa kirjoittamaan. Edes jotakin.
Kasariin tartuin kiinnostuneena. Olenhan aina identifioinut itseni kahdeksankymmentäluvun lapseksi. Toki sellainen olen. Omaa kahdeksankymmentälukuani en tästä kirjasta kuitenkaan löytänyt. Sen sijaan muistin sen itsestäänselvän asian, että jokaisella on oma todellisuutensa, oma historiansa.
Minun todellisuuteni on kuin maitopottu. Ruokalaji, jota syötiin halki lapsuuteni kesien. Reseptiä en tiedä, mutta kaiketi se sisälsi pottuja, sipulia, maitoa ja suolaa. Sitä syötiin ohuiden limpunviipaleiden kanssa, ja se oli parasta ruokaa, mitä tiesin.
Maitopottu on yksinkertaista ja vanhanaikaista. Epämuodikasta. Ei kovin kaunistakaan. Mutta se on todellista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti